pärnu

pärnu

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Olihan juhlat!

Karisman synttärit olivat taas melkoinen menestys. Viikonlopun aikana kauppakeskus oli välillä niin tupaten täynnä, että eteenpäin puikkelehtiminen teki tiukkaa!


Lauantaina hellyttävän ihana Ryhmä Hau sai perheen pienimmät tanssimaan yhdessä vanhempiensa kanssa. Koska omat lapset ovat jo niin isoja, että lastenohjelmien katsomisesta on aikaa, en arvannut miten suosittuja nämä koirat pienten lasten keskuudessa tällä hetkellä ovat. Heidän esitystään oli seuraamassa jokaisella esiintymiskerralla monta sataa isoa ja pientä ihmistä!


Benjitrampoliinin oli ajoittain piiitkä jono, samoin kuin pomppulinnaan ja rodeoon. Mutta sitkeästi lapset vanhempineen jaksoivat jonottaa. Lukuisat tuotenäytteet olivat ilahduttava yllätys ja niitä tuntui uppoavan melkein jokaisen kävijän kassiin.


Sunnuntaina kävin katsomassa, onko tubettajien suosio ennallaan. Ja olihan se. Lakon, Mariieveronican ja Justimuksen Meet & Greet-tapaamisen jono oli jo tuntia ennen tapahtuman alkua alakerrasta yläkertaan asti!

Viikonlopun aikana oli helppo huomata, kuinka hyvin Karisma on onnistunut profiloitumaan koko perheen kauppakeskukseksi. Lämminhenkisen, siistin ja turvallisen kauppakeskuksen kupeessa on hyvä asua.

Onnea ja menestystä myös tuleville vuosille!


























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti