Tällaisina hulinaviikkoina perjantaita odottaa kauhulla ja ilolla. Toisaalta on ihana lyödä aivot narikkaan, mutta sitten on myös se toinen puoli kolikosta. Se, jossa lukee, että rästissä olevat hommat on parasta naputaa pikavauhtia kasaan, jotta pääsee laskuttamaan.
Silloin ei paljon viikonpäivällä ole väliä. Eikä inspiraatiota ole aikaa odotella. Olen monesti sanonut, että pakko on paras motivaattori. Kummasti alkaa syntyä valmista, kun deadline kolkuttaa ovella.
Koitan muistuttaa itseäni, että aina ne on saatu tehtyä, sellaisetkin jutut ja työt, joihin tarttumista on venyttänyt viimeiseen asti.
Palkitsevinta on, jos hankalasta tai jollain tavalla vaikeasta aiheesta saa tehtyä tarinan, josta tietää jo kirjoittaessa tulevan hyvä ja mielenkiintoinen. Yhden sellaisen tein tällä viikolla. Jututin masennusta sairastavan Helenan ja hänen tarinaansa kuunnellessa oman elämän murheet tuntuivat melko mitättömiltä. Kaikkia ei elämä ole kohdellut silkkihansikkain.
Lopetan siis turhan voivottelun tähän ja lähden kauppaan. Koneen avaan huomenna tai viimeistään sunnuntaina, ja naputan rästijutut alta pois. Sellaista se on, yrittäjän vapaus ja elämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti