pärnu

pärnu

lauantai 10. joulukuuta 2016

Miskan huoneen remontti

Miskan huoneen remontti valmistui tänään. Huoneeseen uusittiin tapetit ja huonekalut sänkyä lukuun ottamatta. Sen lupasin hankkia hänelle vuoden vaihteen jälkeen.


Simon itsenäisyyspäivä meni suurimmaksi osaksi tapetoimiseen. Minusta oli aika vähän apua. Tehosteseinän tapetteja sentään aseteltiin yhdessä. Koko hommaan meni kuutisen tuntia. Muilla kolmella seinällä on valkoinen maalattava tapetti. Se on varsin käytännöllinen, koska tapettiin ajan kanssa tulevat tummat kohdat ja lian saa piiloon muutamalla pensselin vedolla.

Lamput, matot, kaihtimet,sohva ja sen koristetyynyt sekä koulupöytä hankittiin Ikeasta.


Televisio ostettiin käytettynä Tori.fi:stä ja sen alla oleva lipasto tuunattiin tilaan sopivaksi lyhentämällä siitä kaksi hyllyriviä.


Seinille tulee vielä muutama taulu ja sohvan eteen pieni rahi ja matto. Pikkuinen sohva on 120 senttimetriä leveä ja siis samanlevyinen kuin tuleva uusi sänky. Se on hauskannäköinen sängyn pääty.



Huoneesta tuli tosi kiva, vaikka itse sanonkin:) Melkoisen erilainen kuin edellinen, jonka sisustus oli suunniteltu parivuotiaalle pojalle. Kovasti oli huone myös Miskan mieleen ja sehän se on pääasia.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti