pärnu

pärnu

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Karkelot ja uusia kauppoja!

Karismassa vietettiin keskiviikosta sunnuntaihin karkeloita ja sen kyllä huomasi. Parkkipaikat olivat täynnä ja liikkeiden hyvät tarjoukset vetivät kauppoihin hurjasti väkeä. Huhujen mukaan K-Citymarketissa myytiin torstaina peräti 3500 kiloa tarjouksessa ollutta lohta! Itse en jaksanut jonottaa kalatiskille, jonne oli tuolloin monen kymmenen ihmisen mittainen jono. Mutta mahtavaa, että kauppa käy!



Karismaan on avautunut uusia liikkeitä ja niitä tulee koko ajan lisää. Uusista tulijoista "vanhin" on pohjoismaiden johtava kosmetiikkaketju Kicks, jonne menen tutustumaan lähiaikoina tarkemmin. Laajan tuotevalikoiman lisäksi Kicksistä saa myös meikkaajan ja kosmetologin palvelut.




Lifen viereen on avautunut DNA-kauppa. Sieltä saa mm. puhelinliittymiä, puhelimia ja puhelintarvikkeita. Mainio lisä Karisman monipuoliseen tarjontaan!




Kävin sunnuntaina piipahtamassa ensimmäistä kertaa Hobby Hallissa, jonka myymälä on avautunut toiseen kerrokseen. Uusi imuri on ollut jo pitkään hankintalistalla ja siellähän niitä pääsi vertailemaan. Imurin lisäksi tarvitsisimme uuden astiaston ja niitähän Hobby Hallissa myydään myös.




Hobby Hallin viereen avautuu ensi viikolla Vero Moda. Liikkeen ikkunoissa on jo teippaukset valmiina ja ne kertovat, että ensimmäisinä päivinä kannattaa mennä kaupoille, sillä luvassa on kunnon alennus ostoksista.




Säpinää ja vetovoimaa riittää, sillä Karisman toisen kerroksen vaatekauppojen entuudestaan runsasta valikoimaa täydentää Vero Modaa vastapäätä pian avautuva Goodwear.




Nyt on mistä valita!











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti