Aika menee ihan hirmuisen nopeasti. Lapsista joutuu
luopumaan vähä vähältä ja tuo alakoulun loppuminen oli taas konkreettinen
muistutus siitä. Niin haikeaa, mutta samalla niin hienoa. Mamman pienestä
toukasta on kasvanut jo reipas nuori mies. Hänen kesänsä menee pitkälti jalkapallon parissa, harjoituksissa ja peleissä.
Onneksi tyllerö on sentään vielä aika pieni. Tai pieni ja
pieni, kaikki on niin suhteellista. Viime viikonlopun hän vietti
seurakavereidensa kanssa voimistelupäivillä Espoossa ja tuli tippa silmässä
kotiin. Kysyin, että oliko äitiä noin kova ikävä, johon vastaus oli topakka ei.
Suru oli puserossa, koska viikonlopun reissu oli ohi. Siellä oli kuulemma niin
hauskaa, että itku tuli, kun reissu loppui.
Ensi viikonlopun hän viettää Pajulahdessa
Pajukettu-leirillä. Siellä liikutaan viikon aikana monien eri lajien parissa,
uidaan ja kisaillaan leiriolympialaisissa.
”Mutta sitten mulle suru, kun sekin loppuu”, hän totesi. ”Mitäs
me sitten keksitään?”
Niin, mitä. Minun lomani alkaa vasta heinäkuun puolessa
välissä ja Simolla samoihin aikoihin. Onneksi mummot ovat olemassa ja
naapurustossa on paljon lomailevia lapsia. Tekemistä riittää siis leirin
jälkeenkin.
Viimeiset pari viikkoa töitä on ollut paljon, koska
perinteisesti kaikki haluavat saada projektinsa valmiiksi ennen juhannusta. Pakersin viime viikolla vuoden kolmannen Kunto & terveys-lehden painoon,
kirjoittelin Iltalehden ja Mediaplanetin juttuja ja tein nuorisoyleisurheilun
viestintää.
Vähän lisää jännitystä elämään tuli alkaneesta
kilpailukaudesta. Triathlonkisani käynnistyivät Vantaalta ja jatkuivat tänään
Himoksella. Kumpaankin kisaan selvisin aiempaa pienemmällä jännityksellä,
vaikka edellinen yö aina meneekin lähinnä pyöriessä.
Mutta se kestojännityksen aihe – uinnin lähtö, meni
kummassakin kisassa hyvin. Ei suurempaa hässäkkää, nyrkiniskuja tai potkuja
kylkiluihin. Kun samassa lähdössä on 120 naista, järvestä tulee hetkeksi
pesukone, jossa hitaammat jäävät jalkoihin. Onneksi uintivauhtia on tullut sen
verran, että siitä ei ole enää pelkoa.
Kokonaisuudessaankin kisat menivät tosi hyvin. Oli jännää,
hauskaa ja hapokasta, kaikkia niitä yhdessä ja erikseen. Paljon seurakavereita, tuttuja kilpakumppaneita ja uusia tuttavuuksia. Ja mikä parasta, tätä
hauskuutta on luvassa vielä monta kertaa.
Tervetuloa kesä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti