pärnu

pärnu

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Missä olet, aurinko?

Viikonloppu vierähti aivan liian nopeasti. Lauantai oli täynnä tapahtumaa aamusta iltaan ja tämä sunnuntai meni töiden parissa Naisten Kympillä. Mutta onneksi ensi viikoksi on luvattu taas ihanaa auringonpaistetta. Ehkäpä pääsen jonakin iltapäivänä jo vähän aikaisemmin lekottelemaan takapihalle. Samaan tapaan kuin meidän Elli, joka osaa pötkötellä ja ottaa irti kaiken ilon auringosta. Tai sitten hypähdän pyörän selkään ja viiletän kohti auringonlaskua.



Tosin tällä hetkellä mun jalat ovat sitä mieltä, että alkuviikon voi ottaa levon kannalta. Torstain seurakisat ja lauantain uinti-pyörä-juoksutreeni tuntuvat vieläkin kintereissä. Mutta kivaa oli, enkä vaihtaisi tätä tunnetta mihinkään. Kun vihdoinkin on kesä ja kun vihdoin saa tehdä sitä mitä tykkää ja on koko talven odottanut, niin antaa palaa vaan! Kuvassa meille lauantaiaamuna kokoontunutta porukkaa (ja minä), jonka kanssa kolme ja puolituntinen treeni hujahti kuin siivillä.



On se vaan jännä, miten paljon sää vaikuttaa mielialaan ja tunnelmaan. Tänäänkin, kun aurinko alkoi paistaa Naisten Kympin juoksijoille, tunnelma muuttui kuin sormia napsauttamalla. Maalialueella istuskeli hyväntuulisia naisporukoita vieri vieressä. Tuhannet osanottajat nauttivat piknikeväistä ja Elias Kaskisen musisoinnista kaikessa rauhassa. Toista olisi ollut vesisateessa. Piknikeväät olisi sullottu reppuun ja syöty kotimatkalla, ja Elias olisi saanut soitella ihan itsekseen.

Toivon ensi viikolle aurinkoa ja paljon hyvää tuulta. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti