pärnu

pärnu

maanantai 21. elokuuta 2017

Metsää ja eläimiä

Lauantaiaamuna kello pirahti jo seitsemän jälkeen. Miska lähti yhden yön reissuun ja futisturnaukseen Jyväskylään ja pakkaus oli jäänyt illalla vähän vaiheeseen. Keräilin pyykkinarulta sukkaa ja pelipaitaa kassiin ja kävin herättelemässä unikekoa, joka ponkaisikin yllättävän ketterästi jalkeille. Kouluaamujen varhaiset herätykset ovat näemmä jalostuneet jo alitajuntaan.

Kun Miska huuteli kahdeksalta ovelta heipat, ryhdyin kahvin ja puuron keittoon. Olin sopinut Katjan kanssa treffit urheilukeskukseen puoli kymmeneksi, joten sain istuskella kahvikupin ääressä kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa pitkään.

Yhdeksän jälkeen kiskoin trikoota ja lenkkaria jalkaan ja nappasin pari energiageeliä sekä pikkuruisen juomapullon paidan selkätaskuun.


Suunnitelmissa oli juosta vähän tavallista pidempi pitkä lenkki, kolmekymppiä metsän siimeksessä. Juoksujalka tuntui mukavan kevyeltä, ilma juuri sopivalta juoksuun ja olo muutenkin pirteältä. Oli kiva lähteä kipittelemään urheilukeskuksesta kohti Tapanilan hiihtomajaa, sieltä Messilään ja lopulta Hollolan puolelle, Heinsuolle. Kieppasimme Heinsuon kolmosen ja tulimme samoja jälkiä Messilän kautta takaisin. Tapanilassa nostettiin vauhtia ja juostiin kierros perhelenkkiä aerobisella kynnyksellä. Sitten hissuteltiin takaisin urheilukeskukseen, jossa mittari näytti 28,5 kilometriä. Pieni kunniakierros
piti siis vielä tehdä asfaltilla, että kolmekymppiä tuli täyteen. Kertakaikkisen hyvä lenkki!

Kotiin ajellessa Susanna laittoi viestiä, että on tulossa uimaan meidän kulmille. Lupasin lähteä osaksi matkaa seuraksi. Järvivesi tuntui märkkäristä huolimatta jo aika vilpoiselta, mutta sitäkin mukavampaa oli hypähtää uinnin jälkeen lämpimän saunan lauteille.

Lenkin ja saunan jälkeen kurvailin kotiin ja suuntasin Karismaan ostoksille. Tiesin, että lemmikkipäivänä paikalla olisi myös monenlaista karvakamua ja rapsuteltavaa, mutta siitä huolimatta Kilkkilän Farmin minihevonen tuuheinen ripsineen oli kyllä aivan yliveto!


Se työnsi päänsä kainalooni ja oli muutenkin niin hurmaava, että hyvä kun maltoin lähteä sen luota ruokaostoksia tekemään.

Sisätiloissa asiakkaille esittelivat palveluitaan mm. Päijät-Hämeen Eläinlääkäriasema sekä Villähteen Agility-Urheilijat ry.  Seuran hallituksen jäsen ja nuorisovastaava Mona Brohm oli paikalla kahden isovillakoiransa kanssa. Hän kertoi, että mukaan seuran toimintaan ovat tervetulleita kaikenikäiset ihmiset ja kaikenrotuiset koirat.


Brohmin mukaan yhdistyksessä on tällä hetkellä 250 jäsentä, jotka harrastavat tottelevaisuuskoiratoimintaa, rally-tokoa ja agilityä, joista viimeksi mainittu on niin suosittu, että vasta-alkajia otetaan mukaan lajikatsemuksen perusteella.

- Koiran ja ihmisen välisen yhteistyön täytyy toimia hyvin ja koiralla tulee olla luonteensa puolesta edellytyksiä agilityyn. Koira ei myöskään saa pelätä tai käyttäytyä aggressiivisesti muita koiria kohtaan, Brohm kertoo.

Villähteen Agility-Urheilijat harjoittelevat omassa hallissa Lahden Vipusenkadulla. Lisätietoja yhdistyksestä saa tästä:

Touhukkaan aamupäivän jälkeen valloitin sohvan hyvän kirjan kanssa. Leena Lehtolaisen uusin Maria Kallio-dekkari, Viattomuuden loppu, oli tosi jännässä vaiheessa. Hyvä kirja on kuin silmien edessä jatkuvana virtana kulkeva elokuva, jonka pariin voi hypähtää koska tahansa. Jossain vaiheessa huomasin torkahtaneeni ja heräsin ulko-oven paukahdukseen. Mette sieltä tömisteli yläkertaan kaverilauman kanssa.

Illalla suuntasimme Esan ja Katjan kanssa pitkästä aikaa ulos syömään. Paikaksi valikoitui Santa Fe, koska sen monipuolisesta tarjonnasta tiesimme löytyvän jokaiselle mieluista purtavaa. Ravintolassa oli muutaman pöydän mittainen jono, mutta sen aikana ehdimme hörpätä yhden juomat terassilla. Voinpa siis sanoa olleeni kerran tänä kesänä terassillakin!

Sen pituinen se. Hyvä päivä.


















keskiviikko 16. elokuuta 2017

Eläimellistä menoa Karismassa!

Tulevana lauantaina, 19.8, Kauppakeskus Karismassa vietetään Lemmikkipäivää klo 10 ja 16 välillä.


Kauppakeskuksen sisällä ja ulkona on runsain mitoin ihania karvakamuja rapsutettavana ja ihailtavana. Vuolenkoskelta Kilkkilän farmi ja Jaloverson eläinpiha tuovat paikalle asukkaitaan. Paikalla on ainakin poneja sekä mahdollisesti myös pupuja, kanoja, alpakoita ja minihevosia. Sepän Sirkuskoirat pistävät parastaan estradilla pariin kertaan päivän aikana. 

Toimintaansa esittelevät mm. etsijäkoirat, agility-harrastajat, Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistys sekä Päijät-Hämeen eläinlääkäriasema. Jaossa on myös runsaasti eläinystäville suunnattuja tuotenäytteitä.

Lauantaina siis hopotihoi ja täyttä laukkaa Karismaan!

Päivän ohjelman näet tästä.

maanantai 7. elokuuta 2017

Huoltojoukoissa

Viikonloppu vierähti Miskan futisjoukkueen huoltajana Salossa, jossa pojat pelasivat Suomen Palloliiton kakkostason lopputurnauksessa. Miska on reissannut joukkueen kanssa monissa turnauksissa ympäri Suomea ja ovatpa he käyneet Ruotsissa ja Virossakin. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun olin katsojan sijasta mukana joukkueen huoltajana.


Kun kerroin Miskalle, että lähden reissuun huoltajaksi, hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen. Ensireaktio ei ollut valtavan ilahtunut ja ymmärtäähän sen, että oma äiti parhaiden kavereiden päälle päsmärinä ei ole 14-vuotiaan hepun toivelistan kärkipäässä.

Leikilläni lupasin olla vaatimatta iltahaleja ja vahtimatta hammaspesuja, josta riemu repesi lopullisesti. "Sä et sitten puhu mulle mitään"-vaatimus ei aivan toteutunut, mutta yritin suhtautua reissun aikana omaan poikaan yhtä neutraalisti kuin muihinkin.


Viikonloppu oli todella mukava. Majoituimme 30 kilometrin päässä Salosta sijainneeseen seurakunnan leirikeskukseen, joka oli meren rannalla. Meidän - siis 14 pelaajan, yhden valmentajan ja kolmen huoltajan - lisäksi siellä ei ollut ketään muita. Tilaa oli runsaasti ja pojat pääsivät pelien jälkeen nauttimaan rantasaunan löylyistä ja uimaan mereen.

Ruoat tehtiin itse tai oikeastaan ne oli tehty valmiiksi. Yhden joukkueessa pelaavan pojan isä on ammatiltaan kokki ja hän oli valmistanut lämmitysvalmiit ruoat koko porukalle jo etukäteen. Ne maistuivat kaikille.


Viikonloput parasta antia olivat kuitenkin pojat itse. Oli mahtavaa päästä tutustumaan neljääntoista 14-vuotiaaseen poikaan, joista jokainen on omalla tavallaan hurmaava nuori mies. Harjoituksissa ja peleissä en ole kaikkia nimiä ja naamoja osannut aina edes yhdistää, mutta enää sitä pelkoa ei ole.


Poikien yhteishenki oli todella hieno ja vaikka peleissä tulikin välillä vettä kaatamalla ja rajusti takkiin, niin pettymys jäi aina pelikentälle. Kämpillä pojat olivat omia iloisia itsejään. Joukkoon mahtuu monenmoisia persoonia: huuliveikkoja, rauhallisia, analyyttisiä, pohdiskeleviä, hajamielisiä, uneliaita, nauravaisia ja tulisieluisia poikia.

Oli hienoa myös päästä näkemään, miten oma lapsi toimii osana joukkuetta ja millainen rooli hänellä on muiden keskuudessa. Ja hyvinhän tuo toimi. Olen varma, että  kaikille pojille jäi reissusta hyvä mieli ja muistoja, jotka säilyvät mielessä loppuelämän.

Luulen kuitenkin, että pojat ymmärtävät tällaisten reissujen todellisen arvon vasta vuosien päästä. Viimeistään silloin, kun aikamiehiksi kasvaneet pojat alkavat miettiä, millainen olisi hyvä harrastus omalle lapselle.























sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Olihan meillä lystiä!

Perjantai-ilta vierähti ystävien, Akin ja Pian, tupaantuliaisissa Jalkarannassa. Juhlaväen joukossa oli paljon vanhoja, mutta myös monia uusia tuttavuuksia.


Illan teemana oli hyvä ruoka ja mukava yhdessäolo. Kaikki pariskunnat toivat mukanaan ennalta sovitut ruoat ja kun ne koottiin yhteen, pöytä oli tulvillaan vaikka minkälaista herkkua.


Yksi perhe taikoi alkudrinkit, toinen alkukeiton, kolmas salaatin, neljäs kalan, ravut ja kasvikset, viides lihan, kuudes jälkkärikakun jne.



Syötävää oli niin paljon, että loppujen lopuksi maha oli ratketa! Pahin turvotus hävisi alakerran tv-huoneeseen viritettyyn discoon, jossa tanssittiin aamuyön puolelle asti.


Isäntäperheen uusi koti oli aivan ihana ja niin kauniisti sisustettu. Siellä tullaan varmasti viettämään mukavia iltoja myös jatkossa.



Kun kemut olivat jo perjantaina, viikonloppukin on tuntunut mukavan pitkältä. Sen kruunasi tänään seurakavereiden kanssa poljettu 160 kilometrin lenkki Lahdesta Vääksyyn, sieltä Sysmään ja Nuoramoisten ja Kalkkisten kautta takaisin Vääksyn kautta Lahteen. Sää oli mahtava ja hyvässä seurassa matka taittui kepeästi.

Viikonlopusta jäi hirmu hyvä mieli. Tästä on mukavaa suunnata uuteen viikkoon. Mukavaa viikkoa itse kullekin!







tiistai 25. heinäkuuta 2017

Lomahaikeutta

Loma meni taas hujauksessa. Eilen, kun parkkeerasin autoani Karisman eteen ja kävelin kauppaan, tuntui ihan uskomattomalta, että vain vajaata vuorokautta aiemmin olin katsellut, kuinka lapset painivat leikkisästä Gardajärvessä. En meinannut millään hennota huutaa heitä sieltä pois, pakkaamaan ja viimeiselle yhteiselle illalliselle.


Mutta kai se on merkki onnistuneesta lomasta, kun tuntuu vieläkin niin haikealta. Meillä oli hieno porukka, onnistunut reissu ja hauskaa yhdessä.


Viikkoon mahtui patikointia, aamulenkkejä, vesipuistoilua, yksi kiva pyörälenkki, paljon auringossa makoilua, uintia, pari hyvää kirjaa, pitkiä illallisia, shoppailua, kilokaupalla jäätelöä ja rentouttavaa yhdessäoloa perheen ja ystävien kanssa.


Simo ja Mika kävivät parina päivänä ihailemassa maisemia maastopyöräillen. Koko porukalla kiivettiin läheiselle maisemakahvilalle ja osa siitä pari kilometriä eteenpäin, 600 metrin korkeudella olleelle kappelille.


Automatkatkin olivat hieno elämys, kun ajeltiin reilut neljän tuntia Alppien juurella Münchenistä Saksan ja Itävallan kautta Italiaan.


Gardajärvi ja etenkin sen pohjoispuoli, Riva del Garda, ovat minun sielunmaisemani. Siellä, ikiaikaisten vuorten kainalossa, sitä tuntee olevansa vain murunen tässä maailmankaikkeudessa.


Riva del Garda on pieni, erittäin siisti ja viihtyisä kaupunki, josta monille etelän lomakohteille tyypillinen möykkäturismi, pubit, discot, sisäänheittäjät ja humalaiset turistit loistavat poissaolollaan. Niiden sijasta kaupungissa on paljon erilaisia vaateputiikkeja, taidekauppoja, jäätelökioskeja ja viihtyisiä ruokaravintoita.


Vanhan kaupungin lisäksi Rivan rannan puoleiselle osalle on noussut uudehko kauppakeskus, jossa on mm. suuri Coop-ruokakauppa. Rantaeväät on helppo poimia matkan varrelta, jos niitä ei halua ostaa rantaravintoloista, joissa hintataso on tosin varsin kohtuullinen. Tonnikalasalaatin sai 5-7 eurolla ja kahden lapsen nälän täyttävän Club Sandwich-aterian 7 eurolla. Päivä-cappucino maksoi 1,80 euroa ja olut kaksi euroa.



Ravintoloiden pitsat ja pastat maksavat keskimäärin 8-10 euroa ja lähes jokailtainen alkupalamme, simpukat tomaattikastikkeessa, saman verran.



Perjantai-iltana Rivalla oli Magic Night, jossa oli mm. huikea musiikki- ja valoshow, sirkusta ja monenlaista taidetta. Kaupungin keskusta oli täynnä ihmisiä, joille tarjoiltiin näkemistä ja kokemista kaikille aisteille.


Näitä lomakuvia katsellessa tunnen suurta kiitollisuutta omasta perheestäni ja ystävistä, joiden kanssa sain viettää kivan ja elämyksellisen viikon.


Mutta nyt aika taas orientoitua arkeen ja ryhtyä tienaamaan roposia seuraavaan lomakassaan. Työt ovat jo vauhdissa ja olen kiitollinen siitäkin, että niitä riittää.


























tiistai 11. heinäkuuta 2017

En ole ikinä...

...herännyt aamulla kuudelta ehtiäkseni seitsemäksi maauimalaan. Mutta kertapa se oli ensimmäinenkin. Eikä herääminen tehnyt edes niin tiukkaa kuin ajattelin!

Sain eilen illalla viestiä Seinäjoella asuvalta triathlonkaveriltani Ninniltä, joka oli perheensä kanssa ajelemassa Lahteen. Hän kysyi, saisiko minusta aamulla uintiseuraa. Ja tottahan toki saa!

Pohdimme hetken aikaa, mennäänkö järveen vai maauimaalaan, mutta viimeksi mainittu veti pidemmän korren, koska onhan Lahden maauimala ulkopaikkakuntalaiselle kokemus jo sellaisenaan. Hyppyrimäkien juurella sijaitsevaa maauimalaa ei itse osaa pitää oikein minään, mutta kun tarkemmin ajattelee, niin onhan se aika upealla paikalla. 


Aamulla ei aurinkoa näkynyt, mutta uiminen märkkärillä lämpimässä, 24 asteisessa vedessä tuntui silti ihanan lempeältä herättelyltä päivään. Ninnin kanssa juttua olisi riittänyt vaikka kuinka pitkään, mutta hän kiiruhti puoli yhdeksäksi perheensä luo hotelliin aamupalalle ja minä kurvailin kotiin.

Lukekaahan muuten Ninnin blogia osoitteesta: energianurkkaus.fitfashion.fi

Aamukahvien jälkeen avasin koneen ja ryhdyin naputtamaan juttuja pakettiin. Ajatukset ovat silti jo sekä ensi lauantaissa että sunnuntaissa.

Lauantaina on Joroisissa triathlonin puolimatkan SM-kilpailut, jotka ovat minun kesän päätavoitteeni. Mahan pohjalla on jo sellainen mukava ja odottava kutina. Ei varsinaisesti jännitä, mutta odotan silti, että tulisi nyt jo se kisapäivä. Kesän kilpailut ovat menneet hyvin ja kuntokin tuntuu olevan kohdillaan. On kiva lähteä Joroisiin tapamaan kymmenittäin tuttuja, nauttimaan fiiliksestä ja katsomaan, mitä akasta saa tänä vuonna irti.

Sunnuntaina puolestaan koittaa toinen kesän kohokohdista, reissu Italiaan. Kone lähtee kohti Müncheniä aamu kahdeksalta ja on perillä muutamaa tuntia myöhemmin. Münchenistä vuokraamme auton ja ajamme neljän tunnin matkan Saksan ja Itävallan kautta Italiaan ja Gardajärvelle. Meidän lisäksemme reissuun lähtee kolme ystäväperhettä, joten hauskaa tulee olemaan varmasti!

Mutta sitä ennen - naputinaputi ja viimeisiä työjuttuja kasaan. Jos huomenna paistaa aurinko, ahkeroin aamupäivän ja hyppään sitten fillarin selkään pienelle lenkille.

Nautitaan kesästä - se on nimittäin tässä ja nyt!








torstai 6. heinäkuuta 2017

14. kerran Tahdon

Meillä oli maanantaina 14. hääpäivä. Vietimme sen erillämme, sillä Simo oli viikonloppuna Tahkolla maastopyöräkisassa ja minä taas Lahdessa Miskan futisturnauksessa ja omissa triathlonkilpailuissani.


Toisen muistamista ja menneiden vuosien muistelemista se ei silti estänyt. Katselin koneeltani vanhoja kuvia kaikenlaisista yhdessä tehdyistä reissuista ja vuosiin mahtuneista tapahtumista. Mukavia muistoja on ihan valtavan paljon.


Mutta on yhteisiin vuosiin mahtunut muitakin kuin onnenkyyneleitä. Olisi tekopyhää väittää, ettei koskaan ole mennyt huonosti. On mennyt. On ollut pahaa mieltä, mykkäkoulua ja tiuskimista. Yleensä riita on saatu aikaan ihan mitättömistä asioista, kuten mystisesti pyykin seasta kadonneista sukista tai kodin yleisestä sekamelskasta. Ja kun pää on saatu auki, niin samalla sitä tulee sanottua kaikki muukin mielen päällä pyörinyt. Kärpänen saa silmän räpäyksessä härkäsen mittasuhteet ja sota on valmis.



Mutta tässä sitä silti edelleen ollaan ja vahvasti yhdessä. Olen tullut siihen lopputulokseen, että viha ja rakkaus ovat sukulaisia toisilleen. Jos ei koe tunteiden ääripäitä, ei tunnu miltään. Ja kuka nyt laimeasta kahvista tai kuplattomasti limusta tykkäisi.



Antaa siis räiskyä vaan, entiseen malliin. Ja vaikka pappia ja seurakuntaa ei olekaan näköpiirissä, niin sanottakoon se nyt 14. kerran. Tahdon. Vieläkin.